Carita Muuramesta: Saunomisesta voi oppia koko ajan uutta

Ja saunassa voi oppia myös itsestään. Olen saanut aistien kautta saunomiselle ihan erilaisia merkityksiä.

Carita

Sauna on se paikka, jonne mennään ilman aikatauluja ja kännykkää, ihan oikeasti katkaisemaan esimerkiksi työpäivä.

Jos saunassa sulkee silmänsä, niin tunto- ja kuuloaisti heräävät heti. Saunominen voi myös tuntua makuullaan erilaiselta, kuin esimerkiksi istualtaan. Ja sitten kun aistikokemuksiin lisää vielä makuaistin, niin sitäkin voi herätellä eri tavoin. Miltä olut maistuu ennen saunaa, saunassa ja sitten saunan jälkeen?

Menen usein vielä suihkun jälkeen pyyhkeen kanssa saunan alimmalle lauteelle istumaan. Silloin hikoilee viimetteeks vähän ja iho jää kosteaksi, eikä kuivu. Mutta se on sellainen niksi, että siihen pitää oppia. Ja saunomisestahan voi oppia koko ajan muutenkin uutta. Ja löylyissä pitää muistaa kysyä itseltään, että mitä minulle kuuluu?

”Kun koivun lehdet ovat vielä vaaleita ja tuoreita”

carita ritual

CARITAN MIETTEITÄ VIHDAN TEOSTA

Vihdan sitominen on hieno tapa. Olen sen opetellut, ja joka kesä sen myös teen. Vihta on ehkä sellainen juhannussaunajuttu. Alkukesästä, kun koivunlehdet ovat vielä vaaleanvihreitä ja tuoreita, vihdanteko on silloin ihan parasta. Kesän tuntu, ne värit – kaikki on puhjennut kukkaan. Oman pihan koivuista napataan oksat, harvalla tietysti on näin onnekkaasti.

Lue lisää saunarituaaleista